14.9 ennakko
Janina Rajakangas: Ennakkoon on kutsuttu järjestöjä ja tahoja, jotka ovat tekemisissä neurokirjon kanssa. Järjestöjen listaa on koonnut yhteisöpedagogi Minna Jauho.
Tanssija saa lämpimän vastaanoton ja kehuja saavutettavuudesta ja esitystapahtuman järjestelyistä, mitkä kehottavat säätelemään aistikuormaa esityksen aikana. Esitystilanteen ohjeistuksen on kirjoittanut Jasmiina Sipilä, tanssijoiden Aino Laine, Tinja Nerkko ja Miika Luukko kanssa.
Tervetuloa! Voit istua katsomoalueella mihin haluat paitsi raksilla merkityille istuimille. Jos sinulla on tarve, voit vaihtaa paikkaa nyt ennen esitystä ja esityksen aikana.
Voit seistä katsomon takaosassa, sille merkityllä rivillä.
Voit vaihtaa asentoa, maata, stimmata, heijata tai tehdä muuta tarvitsemaasi omaa tekemistä.
Kuulosuojaimia ja korvatulppia on saatavilla teatterin ylätaseentaalle. Niitä voi hakea nyt tai esityksen aikana.
Jos tanssija lähestyy sinua ja et halua häntä lähemmäksi, voit nostaa käden eteesi stop merkiksi ja tanssija tietää, että ei tule lähemmäksi.
Jos sinulla on tarve, voit poistua tilasta ja saat tulla takaisin. Uloskäyntioven edessä palaa valo koko esityksen ajan.
Teosta ei ole aistimukautettu, mutta voit säädellä omaa aistikuormitustasi esityksen aikana tilassa olevin keinoin. Tervetuloa!
Fri Nilas Lindell: Joskus arki neurokirjoilla on vain tosi raskas. Tuntuu että minun pitää psyykata itsenäni tosi paljon ja toistaa itselleni että “minullakin on oikeus olla tällä”. Välillä on haastava olla tanssiammattilaisten tunneilla, kun huomaan että opin ja hahmotan asioita eri tavalla kuin muut. Tuntuu että olen jotenkin huonompi kuin muut, vaikka tiedostan että olen erilainen ja on erilaisia tapoja oppia, sisäistää ja hahmottaa asioita. Tunne ja tieto ovat keskenään ristiriitaisia ja vaikka tiedostan miten asiat ovat, niin en voi ohittaa minun tunteet.
Välillä en halua puhua muille, kun tiedostan että minun ajatus katkeaa ja unohdan kesken lausetta mitä olin sanomassa ja sitä mitä sanon kuulostaa joilta yön yli haudutetulta puurolta. Ei yhtään niin selkeältä, terävältä ja johdonmukaiselta kuin miltä puhe telkkarissa kuulostaa. Tai muiden puhe bussissa, kaupoissa, ihan missä vain. Kirjoittamisen suhteen on ihan sama asia. Tiedän että minulla on lukihäiriö ja eksyn aakkosten maailmassa. Välillä vain oksentaa kun yritän kirjoittaa viestiä ja tiedän että se on täynnä virheitä, mutta en näe niitä.
Välillä toivon että arjessa, mediassa, työpaikoissa olisi enemmän epätäydellisiä puhujia ja tekstejä, missä on virheitä. Antaisi mulle olon että en ole yksin maailmassa näiden haasteiden kanssa.
Minusta on tuntunut tosi hienolta saada olla mukana “Tanssijan” työprosessissa sellaisena kuin olen. Olen saanut kirjoittaa ja somettaa, vaikka on kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Toivon että epätäydelliset somepostaukset rohkaisevat joku muu samassa tilanteessa kuin minä jakamaan ajatuksiaan.Työryhmässä minua kuullaan, vaikka sanat menevät välillä sekaisin kesken lausetta. Saa olla päiviä kun on enemmän neuropsykiatrisia haasteita. Minua nähdään kokonaisuutena ja mietitään yhdessä miten voidaan sopeuttaa minun tekemistä, niin että pystyn tekemään minun tehtävät. Haasteet eivät ole este. Vaikka toimin työryhmässä neurokirjon kokemusasiantuntujana, koen että olen neurokirjo on lopulta aika olematon osa minua. Se vain on jotain mistä minulla on tietoa, en ole yhtä kuin neurokirjo. Tämä on hienoa huomata ja kokea.
Välillä kuulee keskustelua miten lisätä monimuotoisuutta työkentällä. Koen että hyvin usein toivotaan että hän, joka on erilainen, pitää tavalla tai toisella sopeutua enemmistön työtapoihin. Omat haasteet pitää tehdä niin näkymättömäksi kuin mahdollista. Ei saa näkyä ulospäin että on erilainen. Mitä jos erilaisuus saakin näkyä? Mitä jos saa näkyä ja vaikka näkyy, niin ei ole este tai jotain huonoa? Se on vain asia. Ominaisuus kuin mikä muu tahansa ominaisuus.
